tiistai 3. toukokuuta 2016

Risupunonta

Sorry guys, this post is only in Finnish. It's about my handicraft school.

Rautalankapunonnan jälkeen vuorossa oli risupunontaa ja risu oli materiaalina helpommin käsiteltävissä kuin rautalanka, vaikka rautalanka kestikin ehkä paremmin työstöä. Jäykän rautalangan taivuttelu oli kuitenkin huomattavasti työläämpää kuin risujen. Käytimme punonnassa koivunoksia ja sidontaan rautalankaa. Ensin otettiin vähän tuntumaa materiaaleihin ja tehtiin pienet koristesydämet.


Otettiin siis muutama taipuisa ohut oksa ja alettiin kieputtamaan ohutta rautalankaa sen ympärille. Kun risut olivat kauttaaltaan rautalangan sisällä, niin lähdettiin taivuttamaan risu-rautalankaviritelmää muotoonsa. Lopuksi ohuesta rautalangasta tehtiin ripustuslenkki. Tässä tuli kivasti onnistumisen tunne, kun sai jotain edes suht edustuskelpoista valmiiksi. :)

Toisena työnä sai tehdä vapaavalinteisen työn ja itse päädyin tekemään lintukulhon. Ei tästä tosin mitään varsinaista kulhoa tullut, mutta jonkinlainen vene...


Linnun tekeminen aloitettiin ottamalla muutaman risun nippuja, jota sidottiin ensin muutamasta kohdasta pikkunipuiksi ja sen jälkeen nippuja alettiin kiinnittää toisiinsa pikkuhiljaa isommiksi nipuiksi rautalangalla punoen.



Kun linnun vartalo oli saatu kasaan, niin pääksi pyöritettiin rautalangasta (tai kanaverkkoakin olisi voinut käyttää, jos olisi tehnyt isomman) pallo risujen sisälle. Itse pyöritin siis pään rautalangasta, sen jälkeen pujottelin pikkurisuja vielä siihen palloon ja lopulta sidoin sitten vartalosta tulevat pidemmät risut pallon ympärille. Nokka muotoiltiin ihan leikkaamalla ja tiukasti rautalangalla sitomalla. Ohensin risunipun sisältä oksia, jotta sain edes vähän suipommaksi tuota nokan muotoa. Linnun kaulaa taivutettiin muotoon jo pikkuhiljaa työstövaiheessa, mutta lopuksi vielä väänsin sitä vähän lisää, jotta sain pään taipumaan edes suurinpiirtein sievästi.


Totesin tuota päätä työstäessäni, että risut olisivat saaneet olla pidemmät, jotta kaulan/pään/nokan muotoilu olisi ollut helpompaa. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin tähän ensikertalaisen työhön. Haastavinta tämän työn tekemisessä oli saada rautalangat riittävän kireälle, jotta risut pysyivät siisteissä nipuissa. Myös rautalankojen päätteleminen oli aavistuksen haastavaa, kun yritin saada päät mahdollisimman sievästi piiloon risujen keskelle.

Ei tästä nyt välttämättä ihan mun suosikkitekniikkaa tullut, mutta oli sellaista puuhaa, mistä voisin hyvin innostua kesälomalla mökillä tai muuten luonnon äärellä.
 

2 kommenttia:

  1. Kaunitata töitä.
    Minä niin tykkään nuista risuista.
    Niitä kun voi sitten käyttään niin monella tapaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Risut on kyllä todellakin monikäyttöisiä. :)

      Poista

Ihanaa, jos jätät jäljen käynnistäsi kommentin muodossa! Muistathan kuitenkin hyvät käytöstavat kommentoinnissakin, epäasialliset viestit poistetaan.

Thank You for leaving a comment when visiting. However, please remember good manners also when commenting, inappropriate comments will be removed.